sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Jättiläis-muffini


Sain siskoltani lainaan kakkuvuoan, jolla saa tehtyä kerralla vähän isomman muffinin:) Vuoka on tarkoitettu kaiketi kahvikakun tekemiseen, mutta minä tein täytekakun. Väliin laitoin vaniljakiisseliä ja soseutettuja tuoreita mansikoita(ruotsalaisia). Kuorrutuksen tein pikapikaa kermasta ja tummasta suklaasta. Tarkoitus oli ottaa enemmänkin vaihekuvia, mutta vauhti oli liian kova. Tässä näitä kuitenkin muutama:

Kakkupohja:
3 munaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilöiden joukkoon. Sekoita varoen. Paista voidellussa ja korppujauhotetussa vuoassa ensin 10 minuuttia 175 asteessa ja sitten vielä 25 minuuttia 160 asteessa. Kumoa jäähtyneenä.

Vaniljakiisseli:
2 dl maitoa
1 muna
2 rkl sokeria
2 tl perunajauhoja
1 rkl vaniljasokeria

Sekoita kattilassa kaikki muut ainekset paitsi vaniljasokeri. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen kunnes sakenee. Ota kattila pois levyltä, anna jäähtyä ja lisää sitten vaniljasokeri.

Suklaakuorrutus:

1 dl kuohukermaa
130 g tummaa suklaata

Lämmitä kermaa kattilassa hellalla, älä anna kiehua. Lisää joukkoon mikrossa sulatettu suklaa. Sekoita hyvin ja kaada kakun päälle. Koristele esim.nonparelleilla.

Minä kaivoin lusikalla alempaan kakkupohjaan kuopan kiisselille. Toimi hyvin! Tällä kertaa unohdin kostuttaa kakun, mutta hyvin se kelpasi neljän hengen saunaporukallemme, muruakaan ei jäänyt;) Uskoisin että "normaalioloissa" kakkua riittäisi kyllä 8-10 hengelle...

7 kommenttia:

  1. Oi, että on iso ja varmasti makoisa muffini:)

    VastaaPoista
  2. Ohhoh,namskis...Mahtava kakku!

    VastaaPoista
  3. Nams! Näyttääpäs herkulliselta! Ja varmastu myös maistuu.. Raikkaita kortteja sinulla täällä! Lähdempäs tutustumaan tarkemmin :)
    Kiitos kommnetistasi!

    VastaaPoista
  4. Pakko todeta, että kyllä koolla on sittenkin väliä ;)

    VastaaPoista
  5. Voi vautsi vau, koolla on väliä!!! ;)

    VastaaPoista