keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Viimeinen omenapiirakka (x2)

Löysin hyvän ohjeen netistä ja päätin kokeilla sitä
puutarhan viimeisiin ihmisille sopiviin omenoihin
(loput omenat kärrätään peuroille).
Alunperin ohje on kaiketi Köyhiltä ritareilta,
mutta mun innostajani oli tällä kertaa kyllä hän :)
.
Murotaikinapohja :
125 g leivontamargariinia
1 dl tomusokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 keltuainen
Täyte :
1 prk maustamatonta tuorejuustoa
1 prk maitorahkaa
1 kananmuna
3/4 dl sokeria
1 rkl perunajauhoja
1 rkl vanilliinisokeria
3-4 omenaa
Kuorrute :
3/4 dl fariinisokeria
75 g leivontamargariinia
1 tl kanelia
.
Nypi margariini ja kuivat aineet sekaisin. Lisää keltuainen ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Laita jääkaappiin lepäämään.
Sekoita kaikki täytteen aineet sekaisin. Ota taikina jääkaapista ja kaulitse se n.½ cm:n paksuiseksi levyksi. Käytä piirakkavuokaa mallina ja leikkaa taikinasta pyöreä kappale, jonka laitat piirakkavuoan pohjalle&reunoille. Itse käytin kahta vuokaa, 27 ja 19 cm, riitti hyvin.
Esipaista pohjia n.5 minuuttia. Tällä välin viipaloi omenat siivuiksi.
Levitä täytettä piirakkapohjille ja asettele omenat päälle.Huom: älä paina!
Sekoita kuorrutteen aineet ja ripottele piirakoiden päälle.
Paista 180-asteisessa uunissa n.30-40 minuuttia.


1 kommentti:

  1. Oijoi, onpas herkun näköstä!! Täytyy vissiin itekkin kokeilla...

    VastaaPoista